Tiedotteet
Häiriökeskeytykset

21.11.2015
Uusia sähkövikoja raskaan lumen vuoksi

Raskas lumentulo vaikeuttaa sähkönjakelua todenteolla. Lumi on kaatanut huomattavan paljon puita sähkölinjoille. Lumisateet ovat Suomessa osuneet pahimmin Juupajoen, Oriveden, Kangasalan, Mänttä-Vilppulan ja Jämsän alueelle.

Suurin osa keskeytyksiä kokeneista asiakkaistamme on saanut sähköt kussakin keskeytyksessä takaisin noin tunnissa. Toistaiseksi pisimmillään sähköjä on joutunut odottelemaan hieman yli neljä tuntia. Moni asiakkaamme on tosin valitettavasti joutunut kokemaan päivän aikana useampia eri pituisia keskeytyksiä.

Uusien sähkövikojen riski on poikkeuksellisen suuri, sillä raskas lumi painaa koko ajan uusia puita kohti sähkölinjoja.

Arvioimme uusien vikojen korjausajaksi noin kolme tuntia.

Tilanne klo 23.30
Kaikki tiedossamme olleet sähköviat on korjattu.


Tilanne klo 20.06
Kaikki tiedossamme olleet runkoverkon sähköviat on korjattu.

Tilanne klo 18.05
Sähköt puuttuvat väliltä Kerte - Myllykylä

Tilanne klo 17.36
Uusi sähkövika alkoi alueilla
Hallinpenkki - Peijari - Palsina - Kerte - Myllykylä sekä Nytkyme.


Tilanne klo 15.30
Kaikki tiedossamme olleet runkoverkon sähköviat on korjattu.

Tilanne klo 14.55
Sähköt puuttuvat väliltä

Kavala - Tervalahti.


Tilanne klo 13.54
Uusi sähkövika alkoi alueilla
Suinula - Runttimäki - Vedenpää - Ylövesi - Jämsänjärvi

sekä

Kavala - Kaltila - Riihossalo


Tilanne klo 10.07
Kaikki tiedossamme olleet sähköviat on korjattu.

Tilanne klo 9.38
Sähköt puuttuvat väliltä Kavala - Riihossalo

Tilanne klo 9.24
Uusi sähkövika alkoi alueilla
Paro - Kavala - Kaltila - Riihossalo ja Pihlaisto.

Tilanne klo 9.13
Kaikki tiedossamme olleet sähköviat on korjattu.

Pahoittelemme katkoksista mahdollisesti aiheutunutta haittaa.

Tilanne klo 8.36
Jämsänjärven suuntaan vaikuttaneet sähköviat on korjattu ja sähköt palautettu.

Sähköt puuttuvat väliltä

Kerte - Myllykylä.

Tilanne klo 8.25
Sähköt puuttuvat vielä väleiltä

Mustasalmi - Jämsänjärvi

ja

Kerte - Myllykylä.

Tilanne klo 8.10
Sähköt puuttuvat vielä väleiltä

Mustasalmi - Jämsänjärvi

ja

Palsinajärvi - Myllykylä.

Tilanne klo 6.39
Alueilla Runttimäki - Vedenpää - Ylövesi - Jämsänjärvi alkoi uusi sähkövika.

Tilanne klo 6.30
Vikapaikkaa rajataan. Sähköt puuttuvat vielä väliltä Palsinajärvi - Myllykylä

Tilanne klo 6.00
Uusi sähkövika alkoi alueilla
Hallinpenkki - Peijari - Palsina - Kerte - Myllykylä sekä Nytkyme.





Kuoreveden Sähkö Oy • Korpitie 5 • 35600 HALLI • puh (03) 5320121